Hae tästä blogista
tiistai 23. lokakuuta 2018
Ylen toimittajat syyttelevät Italiaa kilpaa Brysselin kanssa. ?
Mikäli joku Eu-maa ei hyväksy "euroopan yhteisiä arvoja" on edessä uhkailu erilaisilla sanktioilla pullikoivaa jäsenmaata kohtaan, tässä tapauksessa kohteena on Italia.
Niin kauan kuin Italiassa oli Brysseliä nuoleskeleva hallitus, oli sen jokavuotinen alijäämäinen valtionbudjetti yhdentekevää Eu:n komissiolle.
Nyt Italiassa on hallituksessa ns. "populistinen" hallitus ja se on uskaltanut uhmata Brysselin määräysvaltaa, joka on antanut syyn Eu:n puolelta laittaa maa "järjestykseen".
Komissio ei ole huomannut tarkastella omaa budjettiaan, joka on mennyt metsään jokainen vuosi sen olemassaolon aikana. Viimeisinä vuosina puhdasta rahaa on kadonnut noin 4,5 miljardia euroa.
Mikään tilintarkastustuomioituin ei ole antanut yhdeltäkään vuodelta vastuuvapautta kenellekään rahankäytöstä vastaaville.
Nyt komissio kehtaa pullistella yksittäisen jäsenmaan budjetin "alijäämäisyyttä" ?
Todellinen syy onkin se, että Italiassa on uskallusta toimia omillaan, eikä Eu:n talutusnuorassa.
Tästä johtuen yritetään ajaa isänmaan etua ajava hallitus nurin. !
https://yle.fi/uutiset/3-10471554
Samaa uhkailua on käytetty jo mm. Puolaa, Unkaria ja Itävaltaa vastaan. ?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Mihin seurakunnan varoja tuhlataan ? Tässä yksi esimerkki. Millainen on sellainen "hankintamenettely", jossa jo etukäteen ker...
-
Tämä presidentti Kyösti Kallion rukous sopii hyvin tähänkin päivään. ! Presidentti Kyösti Kallion rukous Suomen puolesta Talvisodan aik...
-
KRP: Hussein al-Taeeta ei ole syytä epäillä rikoksesta kirjoitustensa vuoksi – esitutkintaa ei aloiteta Tuore kansanedustaja solvasi ki...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti